Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Päänäyttämöllä

Suomen Kansallisteatterin 150 vuotta
-40%
19,74 € 32,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Kansakunnan kuvastin.

Teatteri on hyvä paikka tarkastella modernin Suomen ja suomalaisuuden rakentamista. Tämä teos vie Kansallisteatterin seinien sisäpuolelle ja kertoo teatterista ihmisten kautta, Ida Aalbergista Jukka Puotilaan.

Suomen Kansallisteatteri on toiminut 150 vuotta suomalaisen kulttuurin eturintamassa. Päänäyttämöllä esittää kansallisnäyttämön historian tuoreena ja elävänä. Se tuo esiin myös kulissientakaiset riidat, harharetket ja epäilykset. Monet Kansallisteatterin tähtihetket Minna Canthin Työmiehen vaimosta Kristian Smedsin Tuntemattomaan sotilaaseen ovat syntyneet haastamalla vanhaa ja epäilemällä vakiintuneita käsityksiä. Ristiriidat on uskallettu tuoda esille näyttämötaiteen keinoin. Kansallisteatterissa on aina peilattu omaa aikaa, tulkittu menneisyyttä mutta katsottu myös eteenpäin.

Tekijät

Suomen ja Skandinavian historian dosentti Kai Häggman on kirjoittanut 2000-luvulla kuusi jykevää kirjaa suomalaisesta kulttuurihistoriasta ja kulttuuri-instituutioista. Tämän lisäksi hän on tutkinut mm. perhehistoriaa, metsäteollisuutta ja suomalaista arkea. Hän on toiminut pitkään myös WSOY:n Kirjallisuussäätiön hallituksen puheenjohtajana. Häggman on ylpeä siitä, että hän on elättänyt itsensä 40 vuotta akateemisilla pätkätöillä, kirjoja kirjoittamalla.

Kirjailija
Kai Häggman
Graafinen suunnittelija
Emmi Kyytsönen
Kannen suunnittelija
Emmi Kyytsönen
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520434410
Julkaisuvuosi
2022
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
486 s.
Mitat
177 mm × 247 mm × 46 mm
Paino
1450 g
Luokka
Esittävät taiteet, Teatterintutkimus
Kirjastoluokka
77.19 - Teatteri- ja näyttämötaiteen historia
Avainsanat
teatterit (organisaatiot) • teatteritaide • ohjelmistot • esitykset • näytelmät • teatteri-ilmaisu • reseptio • teatterinjohtajat • teatteriohjaajat • näyttelijät • näyttämötaiteilijat • näytelmäkirjailijat • teatterihistoria • henkilöhistoria • historia • Suomi
Päänäyttämöllä
Päänäyttämöllä
19,74 € 32,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 13,16 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.