Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Kosken kahta puolta

Jari Järvelä © Markko Taina
-75%
6,60 € 27,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Kaksi mummia – kaksi totuutta kansalaissodasta.

7-vuotiaan pojan kaksi kesäpäivää v. 1977, kahdessa mummilassa. Koski erottaa mummit toisistaan, mutta syvin juopa heidän välillään ovat muistot vuodesta 1918.

Mummit asuvat samassa kaupungissa, välissä on koski. Toisen perhe oli sisällissodassa punaisten puolella, toinen valkoisten. Mutta heidän lapsensa rakastuivat kuin Romeo ja Julia. Ja saivat pojan. Toiseen mummilaan haetaan vesi kaivosta ja lämpö liiteristä. Leikkitoverina pihassa on Vilho-poika, joka vuonna 1918 sai reiän vatsaansa. Toisessa mummilassa on palkintopuutarha, katossa kristallikruunu ja seinällä Mannerheim. Poika elää kesäänsä kahdessa eri todellisuudessa ja kuulee mummeiltaan kaksi eri totuutta nuoresta Suomesta.

Tekijät
  • Jari Järvelä © Markko Taina
    © Markko Taina

Jari Järvelä on monipuolinen kotkalainen kirjailija. Tällä kertaa hän hyödyntää omia lapsuusmuistojaan. Kirjailijan omat mummit olivat sisällissodassa eri puolilla. Vaikka romaani on puhtaasti fiktiivinen, omakohtaisuus tuo siihen erityistä koskettavuutta.

Kannen suunnittelija
Markko Taina
Kirjailija
Jari Järvelä
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520401603
Julkaisuvuosi
2018
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
200 s.
Mitat
133 mm × 213 mm × 20 mm
Paino
290 g
Luokka
Kaunokirjallisuus: yleinen, Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
muistot • lapsuus • kesänvietto • mummolat • pojat (perheenjäsenet) • traumat • kansalaissota • isoäidit • lapsinäkökulma • kaupungit • Kouvola • aikatasot • 1918 • 1970-luku • Suomen sisällissota
Kosken kahta puolta
Kosken kahta puolta
6,60 € 27,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 6,60 €

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.