Kotirintama

Kovakantinen kirja

33,00  24,00 

Varastossa

Kansakunnan kohtalonhetkinä rintaman takana ponnistelleiden suomalaisten panos jää usein unholaan.

Sota-aikana suurin osa suomalaisista oli kotirintamalla, ja sillä oli suuri vaikutus sotamenestyksen kannalta. Millaista oli elämä kotirintamalla ja miten se pysyi pystyssä?

Naiset hoitivat omiensa lisäksi myös miesten työt. Kun resurssit keskitettiin rintamalle, kotirintamalla vaadittiin sitkeyttä ja kekseliäisyyttä pulasta selviytymiseen. Lapset puolestaan joutuivat kohtaamaan asioita, joihin he eivät olleet vielä kypsiä.

Kotirintama-teoksen runsaat ja koskettavat kuvat sekä suomalaisten historioitsijoiden selkeät tekstit kertovat millaista oli arki kotirintamalla. Miten sota vaikutti perhe-elämään? Miten pula-ajasta selvittiin? Millainen oli lapsen osa? Miten elinkeinoelämän johtohahmot vaikuttivat sotaponnisteluihin? Entä millainen oli naurun voima? Käsittelyssä ovat myös esimerkiksi sodan vaikutus terveyteen, mustan pörssin kauppa ja sotilaat kotirintamalla. Kirjan päättää evakkojen kohtalo lapsen silmin nähtynä.

Kotirintama perustuu Arkea sodan varjossa ja Sodan haavoittama lapsuus teoksiin. Sen kirjoittajat (mm. Martti Turtola, Juha Mälkki, Sonja Hagelstam, Sari Näre, Jenni Kirves ja Aki-Mauri Huhtinen) ovat tutkijoita eri yliopistoista ja Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Kotirintama-teoksen päätoimittaja on sotahistorian professori (emeritus) Martti Turtola (s. 1947) Hän on Suomen arvostetuimpia historiantutkijoita. Turtola on Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti sekä Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti.

Teoksen toimituskuntaan kuuluivat myös prof. Aki-Mauri Huhtinen, prof. Tiina Kinnunen, ev.luutn., VTT Juha Mälkki, dos. Ilkka Tapio Seppinen ja FM Joni Strandberg. Teoksen tekstit ovat kirjoittaneet Sonja Hagelstam, Aki-Mauri Huhtinen, Juhani Ihanus, Satu Jaatinen, Tiina Kinnunen, Jenni Kirves, Arto Kotro, Juha-Antti Lamberg, Helene Laurent, Juha Mälkki, Sari Näre, Atte Oksanen, Pia Olsson, Kalle Pajunen, Jukka Partanen, Ilkka Tapio Seppinen ja Martti Turtola.

Lisätiedot

Paino 1560 g
Mitat 288 x 239 x 26 mm
EAN

Kustantaja

Sidosasu

Julkaisupäivä

Sivumäärä