Luulin olevani aika piruileva – Poliittiset päiväkirjat 1995-1997

Erkki Tuomioja

Kovakantinen kirja

35,00 

Varastossa

Lähikuvia ja omaperäisiä näkemyksiä politiikasta meillä ja maailmalla

Erkki Tuomiojan päiväkirja jatkuu tiheänä: demarien terävin toisinajattelija kuvaa ja analysoi lamasta hitaasti toipuvaa Suomea – EU:ta, EMU:a tai Venäjää ohittamatta.

Kevään 1995 vaaleissa demarit voittavat ja ottavat hallitusvastuun. Tuomiojasta ei tule ministeriä, mutta hän pysyy vallan ytimessä. Eduskunnassa hän johtaa EU-asioissa keskeistä suurta valiokuntaa ja nousee 1996 Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi – ”hallituksen kurikomppanian päälliköksi”, kuten hän ironisoi.Demareissa muhii ärhäkkä kapina hallituksen leikkauksia vastaan. Tuomioja istuu hankalasti kahdella tuolilla: usein hän itse kyseenalaistaa lipposlaiset pakkosäästöt samalla kun torjuu eduskuntaryhmänsä repeilyjä.Euroopan unioni, erityisesti kaavailtu EMU-rahaliitto, työllistää ja epäilyttää Tuomiojaa. Kaiken aikaa hän ylläpitää tiiviitä yhteyksiä Euroopan poliittiselle huipulle.Teoksen on toimittanut valtiot. tri Veli-Pekka Leppänen. Hän on myös täydentänyt teosta tiivistelmillä kunkin vuoden päätapahtumista.

Erkki Tuomioja on valtiotieteen tohtori ja poliittisen historian dosentti. Kansanedustajana hän on ollut vuosina 1970–1979 ja uudelleen vuodesta 1991 alkaen. Helsingin kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajana hän oli 1979–1991. Hän on toiminut lukuisissa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä tehtävissä, kirjoittanut useita ulkopolitiikkaa ja poliittista historiaa käsitteleviä teoksia ja on vuonna 2015 perustetun Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen puheenjohtaja. Suomen ulkoministerinä hän on toiminut vuosina 2000–2007 ja 2011–2015.

Lisätiedot

Paino 890 g
Mitat 234 × 160 × 44 mm
EAN

Kirjailija

Kustantaja

Sidosasu

Julkaisupäivä

Sivumäärä