Maailmojen loput – Kirjoituksia romaanitaiteesta

Sinikka Vuola, Tommi Melender

Pehmeäkantinen kirja

30,00 

Varastossa

Lopettamisen taito

Miksi romaanien alkuja siteerataan, mutta edes suurimpien klassikkojen viimeisistä virkkeistä harva muistaa mitään? Minkä vuoksi romaanin päättäminen on niin vaikeaa? Miksi ja miten loistavienkin kirjojen lopetukset usein epäonnistuvat?
Kirjailijat Sinikka Vuola ja Tommi Melender selvittävät, mistä romaanien loput rakentuvat: mitä niissä tapahtuu niin sisällöllisesti kuin kerronnallisesti. He pohtivat myös lukijan osuutta teoksen toisena tekijänä.
Teos sisältää kirjailijoiden esseedialogin sekä 30 pienoisesseetä romaanien lopetuksista. Joukossa on sekä kotimaisia että ulkomaisia klassikoita kuin myös uudempaa kirjallisuutta.

Maailmojen loput on suunnattu kaikille lukemisen ystäville ja se toimii myös opaskirjana kirjailijan urasta haaveileville.

Sinikka Vuola (s. 1972) on helsinkiläinen kirjailija, jolta on julkaistu kolme runokokoelmaa sekä romaani Replika (Tammi 2016), joka oli Runeberg-ehdokkaana. 2017 hän toimitti eroottisen nykyrunouden antologian Olet täyttänyt ruumiini tulella (WSOY). Hän on lisäksi yksi Ihmiskokeita-kollektiiviromaanin (Mahdollisen Kirjallisuuden Seura 2016) kirjoittajista.

Tommi Melender (s. 1968) on Vantaalla asuva kirjailija, esseisti ja runoilija, jonka edellinen teos oli esseekokoelma Onnellisuudesta (WSOY 2016). Hänen romaaninsa Ranskalainen ystävä (WSOY 2009) oli Finlandia-ehdokkaana.

Lisätiedot

Paino 420 g
Mitat 206 × 127 × 21 mm
EAN

Kirjailija

,

Kustantaja

Sidosasu

Julkaisupäivä

Sivumäärä