Mörköjuhlat

Satu Kettunen

Kovakantinen kirja

23,00 

Varastossa

Tarina peloista ja niiden voittamisesta

Rudolf Koivu -palkitun Satu Kettusen kuvakirja kertoo kuinka Alma taltuttaa mörköpelkonsa.

Alman perhe on muuttanut. Uusi koti on suuri ja kolkko, ja se seisoo kaukana muista, avaran pellon ja metsän rajalla. Almasta tuntuu, etteivät he ole talossa yksin. Nurkissa vilahtelee varjoja, ja välillä Alma kuulee ihan selvästi mörköjen tömistelyä. Isä ja äiti ovat kummatkin töissään kiireisiä eivätkä he osaa kuunnella tai lohduttaa pelokasta tytärtään. Alma joutuu siis keksimään selviytymiskeinot itse. Äiti järjestää työkseen juhlia, ja siitä Alma saa idean. Hän päättää järjestää möröille juhlat – hui kauhistus!

Helsingissä asuva Satu Kettunen (s. 1979) on opiskellut taidekasvatusta ja vaatesuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa. Kettuselle myönnettiin vuoden 2015 Rudolf Koivu -palkinto hänen esikoiskuvakirjastaan Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu (Tammi 2014). Satu Kettusen kuvittama ja Inka Nousiaisen kirjoittama Yökirja (Tammi 2015) oli Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkintoehdokkaana 2017. Lastenkirjakuvitusten lisäksi Satu Kettunen on ollut mukana toteuttamassa monia teoksia, näyttelyitä ja katutaideprojekteja osana Multicoloured Dreams -katutaidekollektiivia, ja hän tekee säännöllisesti kuvituksia myös useille lehdille.

Satu Kettusen kollaasikuvituksissa on taianomainen, monikerroksinen maailma, jossa värit ovat tärkeässä roolissa. Kekseliäs tekniikka yhdistelee piirustusta ja maalausta paperileikekollaasiin ja onnistuu luomaan kuin sisältäpäin valoa hehkuvan, lumoavan kuvamaailman.

Lisätiedot

Paino 290 g
Mitat 231 × 202 × 9 mm
EAN

Kirjailija

Kustantaja

Sidosasu

Julkaisupäivä

Sivumäärä

Kuvittaja

Graafikko