Onnellisuuden opas

Timo Airaksinen

Pokkari

9,02  5,40 

Varastossa

SUORASUKAINEN JA SELKEÄ NÄKEMYS ONNELLISUUDESTA JA SIITÄ, MIKSI ME JÄÄMME SITÄ VAILLE

Suomalaisilla menee hyvin. Sosiologien mukaan 83 % ihmisistä on onnellisia, 45 % ylimpien tuloluokkien ihmisistä jopa erittäin onnellisia. Samaan aikaan lääkkeitä syödään eniten närästykseen, päänsärkyyn, ahdistukseen ja onnettomuuteen. Viinaa kuluu runsaasti. Perheväkivalta rehottaa ja naisia sorretaan. Ihmiset ovat masennuksen vallassa ja kaikki yli 40-vuotiaat haluavat heti eläkkeelle. Jonkun on oltava väärässä.

Yleisen käsityksen mukaan onni on mielenrauhaa, tyytyväisyyttä vallitsevaan elämäntilanteeseen. Yksilöä onnellistuttavat nautinto ja mielihyvä, halujen tyydyttäminen ja itsensä toteuttaminen erilaisissa elämän projekteissa. Yhteiskunnallinen onni liittyy valtion takaamaan elintasoon, elämisen laatuun ja hyvään elämään. Ihminen on siis onnellinen toteuttaessaan itseään hyvän elämän nimissä.

Mutta miten vahvaan valtioon ja virkamiesten valvontaan perustuvassa massayhteiskunnassa voi olla onnellinen, jos onnellisuus on yksilöllistä itsensä toteuttamista? Viekö suomalaisen sosiaalipolitiikan lattea tarveajattelu kansalaiset yhä kauemmas onnesta? Onko ihmisestä ylipäätään onnellisena eläjäksi ja mitä onni loppujen lopuksi edes on? Muun muassa näihin kysymyksiin Onnellisuuden opas antaa selkeän, ymmärrettävän ja hyvin perustellun vastauksen.

”Kirja Onnellisuuden opas asettuu kyllä listan kärkipäähän jos onnellisuutta käsittelevää kirjallisuutta pitäisi joskus valikoida.”
valopolku.blogspot.com

Lisätiedot

Paino 140 g
Mitat 179 x 111 x 16 mm
EAN

Kirjailija

Kustantaja

Sidosasu

Julkaisupäivä

Sivumäärä