Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Sattunut syntymään

Tuula-Liina Varis © Jyri Pietarinen
-80%
5,38 € 26,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Omakohtainen romaani naiseksi ja taiteilijaksi kasvamisesta

”Kuusivuotiaasta asti hän muistaa johdonmukaisesti koko elämänsä, kaiken mitä on tapahtunut.”

Kun Assi ja Essi syntyvät jatkosodan aikana, äiti pelkää pienten kaksosten hengen puolesta. Mutta tytöt jäävät eloon ja varttuvat kiireisten vanhempien, riitelevien tätien ja esikoisen roolistaan ylpeän isosiskon huomassa. Assin elämässä myrskyisät avioliitot ja dramaattiset vaiheet seuraavat toisiaan. Sotien jälkeisestä ajasta matkataan nykypäivään, varsinaissuomalaisesta kauppalasta pääkaupunkiin ja itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin. Suomi muuttuu vähitellen – niin myös Assi.

Tuula-Liina Varis katsoo säälimättömän tarkasti vuosikymmenien taakse ja kirjoittaa arkisesta elämänmenosta lämmöllä ja viisaudella. Romaanin Assista on kasvanut kirjailija.

  • Tuula-Liina Varis © Jyri Pietarinen
    © Jyri Pietarinen

Tuula-Liina Varis (s. 1942) käsittelee kirjoissaan oivaltavasti muun muassa naisen elämää ja parisuhdetta. Hänen muistelmansa Kilpikonna ja olkimarsalkka (1994) avioliitosta Pentti Saarikosken kanssa on jo klassikko. Esikoisromaanin Maan päällä paikka yksi on (1999) jälkeen Varis on julkaissut yli 20 teosta sekä yli tuhat kolumnia eri lehdissä. Varis on toiminut Suomen Kirjailijaliiton ensimmäisenä naispuheenjohtajana, juontanut YLE 1:n ikimuistoista Kirja A & Ö -ohjelmaa ja ollut viimeiset 20 vuotta järjestämässä Joensuun kirjallisuustapahtumaa.

Kirjailija
Tuula-Liina Varis
Kannen suunnittelija
Martti Ruokonen
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
ISBN
9789510436219
Julkaisuvuosi
2020
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
358 s.
Mitat
134 mm × 211 mm × 36 mm
Paino
444 g
Luokka
Kaunokirjallisuus: yleinen, Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus, Kaunokirjallisuus, Elämäkerrallinen kaunokirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
yhteiskuntakehitys • kasvu (ihmisen) • aikuistuminen • ihmissuhteet • pelot • terveys • äidit • vastasyntyneet • sisarukset • sota-aika • sodanjälkeinen aika • omaelämäkerrallisuus • Suomi
Sattunut syntymään
Sattunut syntymään
5,38 € 26,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 5,38 €

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.