Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Suruton

Harry Hole 4
Jo Nesbo © Stian Broch
Käännetty kaunokirjallisuus
10,10 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Aikaa on 25 sekuntia, mutta pankinjohtajalta kuluu 31 sekuntia. Ryöstäjä ampuu panttivangin.

Oslolaisessa pankin haarakonttorissa johtajalla on 25 sekuntia aikaa tyhjentää seteliautomaatti. Aikaa kuluu 31 sekuntia. Ryöstäjä nostaa kuusi sormea valvontakameralle ja ampuu kylmäverisesti panttivangiksi ottamansa naisen. Voiko pahuus olla niin yksinkertaista?

Apulaispoliisipäällikkö Harry Hole saa avukseen vastavalmistuneen naispoliisin Beate Lønnin. Kun ryöstöä seuraa toinen samanmoinen, saavat tutkijat lisää vapauksia ja resursseja. Lopulta mahdottomalta vaikuttanut tapaus selviää.

Nesbøn vauhti ei laannu. Kerronta on tiivistä, tehokasta ja paikoin suorastaan pelottavaa. Rikollisten toiminnan ja poliisin sisäisen valtataistelun lisäksi hän kuvaa uskottavasti myös ihmissuhteita ja säröilevää perheonnea. Ympäristön kuvaajana Nesbø suorastaan loistaa.

Tekijät
  • Jo Nesbo © Stian Broch
    © Stian Broch

Jo Nesbø on noussut ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, sitten johtavaksi pohjoismaiseksi kirjailijaksi. Tänä päivänä hän kamppailee jo tasapäisesti muutaman muun kirjailijan kanssa maailman suosituimman kirjailijan tittelistä. Aika velikulta!

Suomentaja
Outi Menna
Kirjailija
Jo Nesbø
Lisätiedot
Kustantaja
Johnny Kniga
ISBN
9789510427439
Julkaisuvuosi
2017
Sidosasu
Pokkari
Sivumäärä
506 s.
Mitat
111 mm × 178 mm × 31 mm
Paino
270 g
Luokka
Kaunokirjallisuus, Dekkarit, Kaunokirjallisuus, Jännityskirjallisuus, Kaunokirjallisuus: erityispiirteet, Käännetty kaunokirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
pankkiryöstöt • murha • itsemurha • epäily • veljet • ihmissuhteet • kosto • hylkäys • kaupungit • Oslo • 2000-luku • attentaatit • uusnatsismi • Norja • väärä henkilöllisyys • sotaveteraanit • natsit • norjalaiset • toinen maailmansota • 1999-2000
Sarja
Harry Hole, osa 4
Alkuperäisteos
Sorgenfri
Suruton
Suruton
10,10 €

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.