Ykkösjätkät ilman jarruja

Ansu Kivekäs

Kovakantinen kirja

19,00  4,50 

Varastossa

Ykkösjätkät porskuttavat pöndellä.

Anton ja Kyösti joutuvat uudessa tarinassa ihmeelliseen paikkaan: pöndelle eli maaseudulle. Mutta sitä ennen Anton ehtii hermostua äidin ja tämän runoilevan poikaystävän lepertelyyn – Paulus on varsinainen taikinapallopää, jonka pullat pierettävät pahasti. Kaveruksille on myös käydä hullusti, kun he nukahtavat kerrostalon kellarikomeroon paetessaan päätöntä viheltäjää. Pojat lähetetäänkin virkistysviikonlopuksi Antonin isän, rock-laulaja ”Jörgen Biisonin” luo maalle.

Kelvollisesta keikkabussista ei ole tietoakaan, kun yhdessä puksutetaan vanhalle kyläkoululle, huomaa kriittinen Kyösti. Antonin isä ei muutenkaan vastaa käsitystä rajusta rokkarista. Isä ja hänen uusi puolisonsa ovat tyttövauvan tuoreita vanhempia, ja Kyösti joutuu äkkiseltään lapsenvahdiksi. Koululla asustaa myös vähän karvaisempia otuksia, nimittäin lampaita. Pässin nimi on Presidentti ja traktorin nimi on Ferguson 35. Molempiin Anton ja Kyösti tutustuvat läheisesti eikä kuohuttavilta tapahtumilta vältytä.

Huumorin mestari Ansu Kivekäs on julkaissut palkittuja ja kiitettyjä nuortenromaaneja, aikuisten dekkarin ja lastenromaanin Ykkösjätkät. Teos oli Arvid Lydecken -palkintoehdokkaana v. 2013. Raadin perusteluista: ”Mielikuvitus ja kyky nähdä maailma lapsen silmin tekee kahden pojan leikeistä elämää suurempia. Ansu Kivekkään värikäs ja oivaltava kieli pulppuaa rikkaana kuin lasten elämä.”

Kirjasta on myös sanottu: ”Kivekäs kiteyttää hyvin pikkupoikien keskinäistä pätemistä ja nokkapokkaa, ja toisaalta myös herkkyttä, joka ilmenee Kyöstin yökyläilyn aikana. Kukaan ei ole kovis, kun pintaa vähän raaputtaa ja isokin poika saa pelätä hiukan yllättäviäkin asioita.” (Päivi Heikkilä-Halttunen)
Terese Bast tunnetaan monista ihanista kuvitustöistään, kuten Soivasta laulukirjasta ja Supermarsu-sarjasta.

Lisätiedot

Paino 260 g
Mitat 213 × 132 × 14 mm
Kirjailija

Kustantaja

Sidosasu

Julkaisupäivä

Sivumäärä

Kuvittaja

EAN